En ole kuollut! Olen vain laiska.
Tänään laitan tällaisen kirjoituksen. . _ . huvikseen vain. Ei ole pakko lukea, jos ei huvita.
Syy, miksi en ole jaksanut tänne tulla on tässä:

Pelkkä Marie

Minulla oli ollut todella huono päivä. Ensin myöhästyin luennolta, sitten sain tietää, että tyttöystäväni pettää minua. Hän halaili jotain poikaa edessäni. Hän ei edes näyttänyt katuvan, kun huusin hänelle heikolla äänelläni. Lintsasin koko loppupäivän ja kökötin Dollyn kahvilassa. Dolly on perhetuttava, joka pitää kahvilaa Cardemunin kulmassa. Hän on pyöreähkö nainen, joka solmii hiuksensa aina löysälle nutturalle. Hänellä on hymykuopat ja hän tuntuu melkein aina hymyilevän. Nyt hän ei hymyillyt. Hän tuntui ymmärtävän suruni, eikä kysellyt kovinkaan paljon.

Oli jo ilta ja Dolly oli sulkemassa kahvilaansa. Tuijotin ikkunasta ulos ja näin elokuvateatterin edessä tytön. Hänellä oli päällään minihame, puolikas toppi ja valtavasti meikkiä. Ei mikään kovin kiva ilmestys. Tiesin heti mikä hän oli. Huora, hutsu, ilotyttö, prostituoitu, miksi ikinä kutsuttekaan heitä. Silloin ajattelin ”Mikä ettei?” ja lähdin kahvilasta välittämästä Dollyn yrityksistä saada minut jäämään. Suuntasin tyttöä kohti ja tuijotin häntä uteliaasti. Hänkin huomasi tämän ja epäröi hetken ennen kuin lähti kävelemään suuntaani. ”20 euroa tunti,” hän sanoi heti vahvalla äänellä, joka silti kuulosti jännittyneeltä ja säikyltä. Nyökkäsin ja lähdin seuraamaan häntä viereiseen hotelliin. Hotellin vastaanoton tiskin takana seisoi hikinen ja lihava mies. Hän vain nyökkäsi tytölle ja ojensi avaimen. Seurasin tyttöä sotkuiseen huoneeseen ja istuin hermostuneena sängylle. ”Mikä sinun nimesi on?” kysyin vapisevalla äänellä. Hän katsoi minua hetken ja vastasi hiukan ärtyneellä äänellä: ”Marie, pelkkä Marie.” Tuijotin häntä hiukan ihmeissäni. ”Vain Marie?” kysyin kimeällä äänellä. ”Pelkkä Marie.”

Lähdin tunnin päästä 20 euroa köyhempänä. Marie jäi hotellille, varmaankin lepäämään. Minun pääni tuntui olevan keskellä sumua. Löysin itseni lopulta kotoa omalta sängyltäni. Mielessäni oli vain Marie. Pelkkä Marie. Hän oli omalla tavallaan kaunis, samalla myös erittäin ruma. Mietin hänen ikäänsä. Itse olin 19-vuotias. Hän näytti nuorelta, varmaankin 18-vuotias. Haluan tietää hänestä enemmän. Päätin tavata hänet taas tänä iltana.

Illalla hän seisoi taas elokuvateatterin edessä, samat vaatteet ja meikit. Ohimenevät naiset mulkoilivat häntä ja miehet tuijottivat. Lähestyin häntä epävarmasti. Marie vilkaisi minua ja jäi paikoillensa. Hän näytti hermostuvan ja vilkuili ympäriinsä. Jäin seisomaan suoraan hänen eteensä. ”Hei Marie”, sanoin kovalla äänellä. Hän näperteli tummien hiustensa kanssa muutaman minuutin, kunnes nosti katseensa ja sanoi hiljaisella äänellä: ”Moi, olit se eilinen asiakas.” Nyökkäsin nopeasti. ” Minä olen Michael.” Hän tuijotti minua hetken kummissaan ja vastasi: ”Vai niin. Olen vieläkin Marie.” Katsoin häntä ja lopulta ojensin hänellä 20 euroa. ” Saisinko tämän yön?” kysyin vaivaantuneena. ”Ei sinun tarvitse kysyä noin, kunhan vain kerrot mitä haluat ja maksat sen mukaan,” hän sanoi huvittuneena. Tunsin punastuvani ja lähdin Marien kanssa hotellille.

Lähdin taas 20 euroa köyhempänä tuntia myöhemmin. Marie jäi sängylle tupakka kädessä. Hän vain tuijotteli kattoa eikä sanonut hyvästejä. Jäin katsomaan häntä ovelle, ennen kuin lähdin koko hotellista.

Aloin laskea, että olen kuluttanut kahden päivän aikana jo neljä kymppiä. Huolestuttavaa, ei minulla ole varaa tällaiseen joka ilta. Marien houkutus on liian suuri.

Huomasin vakoilevani Marieta. Seurasin häntä koko päivän. Hän astui hotellista täysin normaalin koulutytön näköisenä. En meinannut tunnistaakaan häntä.

Hän käveli Dollyn kahvilaan ja tuli pian takaisin voileivän ja kahvin kanssa. Hänellä oli valtavat tummat silmänaluset ja muutenkin hän näytti kovin väsyneeltä. Seurasin häntä lukolle, jossa hän istuutui nurkkapenkille. Hän näytti yksinäiseltä ja eristyksissä olevalta. Hän lähti tunnille ja minä jäin odottamaan. En nähnyt häntä sen jälkeen.

Illalla löysin hänet taas elokuvateatterin edestä. Olin juuri lähestymässä häntä, kun huomasin hänen juttelevan jollekin toiselle miehelle. Miehellä oli hikinen ja punainen naama, bisnesmiehen puku ja musta salkku. Marie ja mies lähtivät hotellin suuntaan ja minä jäin tuijottamaan heidän peräänsä. Tuntui oudolta nähdä Marie jonkun muun kuin minun kanssa. Minun pitää maksaa Marielle, ei kenenkään muun. Kuitenkaan en tehnyt asialle mitään. Menin takaisin kotiin nukkumaan.

Minä pidän Mariesta. Pidän Mariesta. En rakasta, mutta pidän. Hän kiinnostaa minua niin paljon. Hänessä on jotakin kiehtovaa. Haluan tietää hänestä enemmän. En ole käynyt koulussakaan pariin päivään. Ei se kiinnosta. Ei enää, minua kiinnostaa pelkkä Marie.

Lähdin taas illalla elokuvateatterille. Marie ei ollut siellä. Odottelin koko illan ja aloin huolestua. Entä jos hän onkin sairaana? Entä jos hänelle on sattunut jotain kamalaa? En tiedä hänestä yhtään mitään, en saisi tietää hänen kuolemastaan mitään! Se olisi kauheaa! Sitten näin jonkun epämääräisen miehen astuvan ulos hotellista. Tajusin, että Mariella on jo varmaankin asiakas. Se rauhoitti hiukan. Lähdin kotiin nukkumaan. Ajattelin pelkästään Marieta.

Tapasin hänet seuraavana iltana. Hän seisoskeli laskemassa rahoja elokuvateatterin edessä. Kävelin hänen luokseen ja sanoin: ”Hei, ei olla nähty pitkään aikaan...” Hän pelästyi ja katsoi minua kuin säikähtänyt jänis. ”Tuletko treffeille kanssani?” Marie tuijotti minua jähmettyneenä. Minä punastuin ja katsoin poispäin. Käännyin silti katsomaan häntä, kun kuulin kimakkaa naurua. Marie nauroi, hän nauroi hulluna. Tuijotin häntä naama punaisena. ” Mi-mitä?” änkytin. Marie lopetti nauramisen, mutta hymy oli liimattu hänen huulilleen. ” Treffeille? En ole koskaan kuullutkaan mitään hauskempaa! Tiedät kyllä mikä minä olen. En minä mene treffeille asiakkaiden kanssa!” hän jatkoi kikattamista. Minä katsoin maahan ja hypistelin käsissäni paitani helmaa. ”Jos haluan olla enemmän kuin vain asiakas?” minä kuiskasin. Marie hiljeni ja katsoi minua hämmästyneenä. ”No jos tämän kerran… En sitten lupaa, että tulen. Mihin haluat mennä?” hän kysyi rauhallisella äänellä. ”Tuota, kävisikö huomenna kello kolme Dollyn kahvilassa?” kysyin toivoa äänessäni. Marie nyökkäsi. Hymyilin ilahtuneena ja aloin tehdä lähtöä. Marie tarttui minua kädestä ja kysyi: ”Saat alennusta tänään.” Katsoin häntä punastuneena. ”Hyvä on…” Hän lähti hotellille ja minä seurasin perässä.

Marie jäi sängylle makaamaan hikisenä ja meikit levinneenä. Hän hipaisi kättäni ennen kuin nousin lähteäkseni. Jätin rahat yöpöydälle ja vilkutin ovella. Kävelin kotiini ja rojahdin sohvalleni. Minusta tuntuu, että olen rakastunut. Olen rakastunut, ainakin luulen niin. Mutta mitä on rakkaus? Onko se todellista? Sinä yönä en nukkunut.

Odotin Marieta kello kahdesta saakka. Minua jännitti. Hikipisarat valuivat naamaani pitkin ja minua pissatti, mutta en uskaltanut mennä vessaan. Jos Marie saapuisikin sillä välin! Sitten hän luulisi minun jo menneen ja lähtee pois. Hän tuli varttia yli kolme. Hän näytti täysin normaalilta tytöltä. Hänellä oli päällään kulunut T-paita ja punaiset farkut. Meikkiäkään ei ollut paljoa. Itse asiassa hän oli erittäin kaunis. Tervehdin häntä hiljaa ja hän vain nyökkäsi. Dollyn kahvilassa oli paljon ihmisiä, olihan se suosittu kahvila. Dolly tervehti meitä tiskin takaa ja menimme istumaan punaisen nurkkapöydän ääreen. ”Mitä haluatte tilata?” tuli Dolly kysymään pirteällä äänellä. Minä tilasin kahvia ja Marie jääteetä. Dolly nyökkäsi ja lähti. Marie tuijotti pöydän punaista pintaa.

”Minä pidän punaisesta,” hän tokaisi. Katsoin häntä hämmästyneenä, hän kertoi vapaaehtoisesti jotain itsestään! ”Minä taas pidän turkoosista,” vastasin lievästi vapisevalla äänellä. Marie oli vastaamassa, mutta Dolly tuli tuomaan juomamme. Marie siemaili jääteetä ja minä tuijotin kahvia. Miksi edes tilasin kahvia? Enhän edes pidä kahvista. Marie tuijotteli ikkunasta ulos. En keksinyt enää mitään sanottavaa.

Oli jo ilta ja seisoskelimme Dollyn kahvilan edessä. Tuijottelin kenkiäni, kun Marie rykäisi. ”Tuota, minä taidan tavallaan pitää sinusta. Siis ei sillä lailla! Vaan...kaverina.” Marien naama oli ihan tulipunainen. Minä tuijotin häntä hölmistyneenä. ”Ai...jaa...Minäkin taidan pitää sinusta.” sanoin. Marie nyökkäsi ja kääntyi pois. Annoin hänen mennä.

Tapasin hänet taas illalla. Hän seisoi taas elokuvateatterin edessä ja kun hän näki minut, hän lähti kävelemään heti minua kohti. ”Aion lopettaa nämä hommat,” oli ensimmäinen asia, minkä hän sanoi. Tuijotin häntä hetken ja hän jatkoi: ”Saat olla viimeinen asiakkaani.”

Makoilimme sängyllä. Emme tehneet mitään muuta, vain makoilimme. Se oli mukava ilta. Marie oli ihan rauhallinen ja sain tarkastella hänen kasvojaan ihan rauhassa. Marie kääntyi katsomaan minua ja hymyili. Taisin hymyillä takaisin.”Haluaisin tietää sinusta enemmän,” sanoin vahingossa. Marie katsoi minua hetken kummissaan.” Olen pelkkä Marie,” hän sanoi hiljaa. Tästä minä tulistuin. ”Et sinä ole PELKKÄ Marie! Sinä olet Marie. Ei sinussa ole yhtään mitään vähempää kuin meissä muissa! Sinulla on nimikin, joka ei varmasti ole PELKKÄ Marie!” huusin kiivaana. Marie katsoi minua ensin ilmeettömänä, kunnes hän purskahti itkuun. Hätäännyin: ”Älä itke! En tarkoittanut loukata!” Marie nyökkäsi ja vastasi: ”Ei, et sinä loukannut. Kukaan ei ole vain koskaan sanonut minulle noin.” Tuijotin häntä sanattomana ja hän halasi minua. ”Kiitos,”Marie sanoi onnellisesti. Vastasin halaukseen ja hymyilin. ”Minun nimeni on Marie Sturluson. Olen kotoisin Helsingistä ja asun nyt täällä. Minulla on äiti, joka ei erityisemmin lapsistaan välitä ja sisko. Isä ei ole koskaan käynytkään kotona, ja olen oikeastaan kasvattanut itseni ja siskoni.” Olin mykistynyt. Marie Sturluson, kaunis nimi. Outo, mutta kaunis. ”Olen päättänyt mennä taas opiskelemaan ihan kunnolla. Voisin valmistua kampaajaksi.” Nyökkäsin hymyillen. Vietimme illan keskustellen kaikesta mahdollisesta.

Näin Marieta sen jälkeen silloin tällöin. Tapasin hänet joskus kadulla ja on hän käynyt minunkin luonani. Hän näytti paljon pirteämmältä ja onnellisemmalta. Minäkin olin onnellisempi näin. Kaikki tuntui olevan hyvin.

Eräänä päivänä kun kävelin kaupungilla, vanha tyttöystäväni tuli vastaan. Hän ryntäsi heti luokseni ja sanoi epätoivoisella äänellä: ”Michael! Micheal, tein silloin virheen. En tiedä mikä minuun meni! Erik oli vain niin... Minä rakastan sinua vielä!!! Palataan yhteen! Tiedän, että rakastat minua vielä!” Tuijotin häntä suu auki. Näytin varmasti kultakalalta koska auoin suutani sillä lailla. ”A-Anette...Minä.... Minä en enää rakasta sinua!” vastasin naama punaisena. Anette jäi tuijottamaan minua. ”Kieldäytkö juuri äsken?” hän kysyi epäuskoisena. Nyökkäsin varmana. Anette aukaisi suunsa: ”Sinä kieltäydyit! Minä olen koko koulun suosituin tyttö! Ettäs kehtaat! Sinun täytyisi kunnioittaa minua! Minä kyllä pidän huolen että elät koko elämäsi YKSIN!!!” Hän lähti raivoissaan Dollyn kahvilaan. Käännyin ympäri ja takanani seisoi Marie. ”Moi, kuka tuo oli?” hän kysyi hiljaisella äänellä. Kohautin olkiani ja vastasin: ”Exäni, joka yritti saada minut seurustelemaan taas hänen kanssaan.” Marie vain nyökäytti päätään. Kävelimme yhdessä iltakävelyn ja näin Aneten vihaisen mulkaisun kahvilan ikkunasta.