tiistai 27. joulukuuta 2011



Hei! Pitkästä aikaa kirjoittelen. : D Pidin hiukan taukoa piirtämisestä, ei oikein millään jaksanut. Eilen piirtelin pitkästä aikaa. Eikä edes fanarttia, vaan ihan omia hahmoja. Sain joululahjaksi copic-tusseja, joita
kokeilinkin eilen ja tänään. Aluksi piirsin hahmon, sitten tussasin ja väritin. Seuraavaksi tausta.
Se oli aika hankala osuus... Meinasin jättää kesken koko työn. Tässä on lopputulos:



Taustalla kuuntelin tätä


tiistai 6. joulukuuta 2011


Nananananananananana BATMAN~

Juu, siis... Olen taas DC Comicsin lumoissa :´)
Alkoi siitä kun aloin katsomaan devissä Young Justice- fanarttia. Tykästyin Robiniin, mikä on aika hassua, sillä ennen vihasin Dick Graysonia ja Jason Toddia ja pidin Tim Drakesta. Nyt lemppari on Dick...

Eilen piirsin Dick Graysonin vanhassa puvussaan. Puvussa on virheitä jnejne. Ja pää liian iso suhteessa vartaloon. Silti pidän siitä. Tosin se ei näytä Dickiltä... Noh, antakaa armoa! Ensimmäinen (tosissani) piirtämäni Robin.

lauantai 26. marraskuuta 2011



Hoh~ Viime aikoina olen piirtänyt ihmisiä. Siis ihan oikeita.



Ystäväni, piirsin äikässä, kun opettaja yritti hyssytellä muita. Ja...en tiedä mitä sitten tapahtui.















Ja pikkuveli~

tiistai 22. marraskuuta 2011



Hei~ Yllättävän nopeasti päivitän. Koulukiireiden takia en ole pahemmin ehtinyt piirtää tai muuta.
Vieläkin Tiger & Bunnya.

Kuva 1) Se on Barnabyn puku. Piirtämisessä kesti hirveän kauan. Taustan tein vain paintilla.


Kuva 2) Barnaby lapsena. Awwww~ Aika nopeasti tämän tein. Eikä mitään erikoista.


Päivän biisi: Mind game




perjantai 18. marraskuuta 2011


Hoho~ Uusi työ. Rakastuin uuteen sarjaan Tiger & Bunny. Se on ihana. Piirsin Barnabyn, eli Bunnyn. Itse pidän tästä, vielä. En keksi mitään sanottavaa...

lauantai 8. lokakuuta 2011


Koko päivän on taustalla soinut Vocaloidit... Kokoro on erittäin kaunis biisi, jotein tein siitä fanitaidetta. Vesiväreillä maalasin Rin Kagaminen.


tiistai 4. lokakuuta 2011


Hei! Yritin piirtää Alois Trancya koulussa...epäonnistuin aika lailla. Kotona hiukan parantelin ja väritin viidessä minuutissa Gimpillä. Joten lopputulos ei ole kovin kehuttava. Teen taustan joskus uudestaan.

Alois Trancy from Kuroshitsuji

lauantai 1. lokakuuta 2011


Ja uusi työ. Halusin vain piirtää jollekin valkoiset ripset...

Jee, uusi postaus! Pikaisesti maalasin tämän.

Ja sitten mukavia biisejä... tässä ja tässä

keskiviikko 14. syyskuuta 2011


Hei! Nyt tulee uusi työ. Halusin harjoitella käsiä, joten tartuin piirustusoppaaseen ja aloin piirtämään. Olen aika tyytyväinen tulokseen.



Laitanpa sitten jonkin biisin... Ollos hyvä!

keskiviikko 7. syyskuuta 2011


Jei! Traconin jälkeen tartuin uuteen sarjaan nimeltä Kuroshitsuji. Ah, se on ihana. Tänään tein kokeilin piirtää Sebastianin. Tämä on pelkkä luonnos ja luonnoksen asteelle se luultavasti jääkin.

keskiviikko 31. elokuuta 2011




Heippa. Eilen kuuntelin tätä . Se sai minut piirtämään Mikun. En ole ihan tyytyväinen lopputulokseen, mutta puolustukseni: tämä oli ensimmäinen Miku minkä tein. Tausta tehty Gimpillä, muuten käsin.

maanantai 29. elokuuta 2011

Liza Minnelli




Koulussa teimme fotogrammeja. Siis valokuva ilman kameraa. Minä tein muotokuvan Liza Minnellistä. Ensimmäisen valotusaika oli 4 sekuntia.






Tämän valotusaika oli 5 sekuntia.


tiistai 16. elokuuta 2011

Union Jack


Jee...uusi päivitys! Tein tätä kaksi päivää. Halusin vain piirtää Englannin. Kun olin maalannut hänet oli pulmana tausta. Sen kanssa kesti kaksi päivää. Lopulta päätin tehdä vanhan kunnon Union Jackin. Skanneri tuhosi värit... Mutta pidemmittä puheitta:



Päätinpä laittaa musiikitkin joita kuuntelin. Tässä ja tässä. Erityisesti viimeisimmästä pidän. Se on kaunis.

torstai 11. elokuuta 2011

Ihan selvitykseksi.

Ihan yleisön pyynnöstä kerron miksi olen piirtänyt miehiä hameissa yms. Hahmot ovat sarjasta nimeltään Axis Powers Hetalia. Kyseessä on japanilainen manga-animesarja, joka kertoo ironisesti henkilöhahmojen kautta maailmanhistoriasta. Lisätietoja löytää tästä linkistä.



tiistai 9. elokuuta 2011

Aasialaisilla on Korea, eurooppalaisilla on Ranska...


Ostin aamulla uudet vesiväripensselit. Ne toimivat oikein hyvin ja pidän niistä. Kokeilin niitä tähän työhön. Tein tätä aika kauan. Ensin tausta, toiselle paperille hahmot, väritin hahmot, leikkasin ne ja liimasin taustaan. Kyllä tätä sai pitkään venkslata ennen kuin olin jotenkuten tyytyväinen. Ehkäpä teen tämän jonakin päivänä uusiksi. Skanneri sai värit näyttämään hassuilta... Mutta Iggyn paita oli hankala. Päädyin sitten lopulta vaaleanpunaiseen. God knows why...

maanantai 8. elokuuta 2011


Jaaaa....vielä yksi työ. Tämä ei ole niin hyvä. Bigbrother France loves you all! Tämäkin vesiväreillä. Ranskan takapuoli ei nyt ihan toiminut...Pidän tästä kuitenkin jostain syystä.

Ja sitten tämä. Tein sen äsken vesiväreillä. Ja aiheena on taas Puola! Jei! Miehet hameissa....



Juuh...laitan tämän yhden kuvan. Vaikka onkin Le fail. Kaikkia huvittaa kun miekka on Arthurin genitaalien kohdalla... Piirsin kuvan keskellä yötä. Itse en siitä erityisemmin pidä mutta laitan tänne nyt kuitenkin. Tajusin että tuo...missä Arthur nyt makaakaan on ihan vino... No ei kai se haittaa?




perjantai 5. elokuuta 2011


Olin liikuntaleirillä jossa minulla oli illalla roimasti aikaa piirtää. Sain ideat kuviin videoista ja musiikeista joita kuuntelin illalla. Ekassa kuvassa on Puola ja Liettua. Takana olevaan tekstiin meni aikaa. Aluksi piirsin Feliksen ja Toriksen, sitten kirjoitin tekstit ja tussasin ne. Aamulla tussasin henkilötkin ja väritin kuvan. Linkki videoon on tässä .

Sitten se toinen piirustus...törmäsin tähän . Se jäi soimaan päähän. Kuvassa on Italia. Väritys epäonnistui hiukan.

perjantai 22. heinäkuuta 2011


Oh...tänään tulee pitkästä aikaa valmis työ...Tai noh, en tiedä mitä tehdä taustan kanssa. En varmaan mitään. Deviä olen taas päivittänyt enemmän kuin blogiani...huono omatunto. Noh, ei voi mitään. TÄÄLTÄ PESEE!







torstai 23. kesäkuuta 2011


Juuh...anteeksi etten ole lisännyt nyt viimeaikoina yhtään kuvaa... Kuitenkin nyt tulisi. Tämä on luonnos mitä tein Krapilla ollessani. Eli luonnoksia, aion tämän pohjalta tehdä doujinshin... Kuvassa on miespuolinen merenneito tai kuten pitäisi sanoa, merenmies. Ja sitten FrUk juttuja... Ja akkamaiset kengät... Kaikki kuvassa olevat hahmot ovat miehiä.

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Juuh.. eli leikin tänään paintilla ja kas kummaa, kun jotenkin onnistuinkin! Outoa, sillä en yleensä onnistu missään tietokoneella piirtämiseen liittyvässä... Mutta hahmo on siis Englanti... IGGY! Niin juuh... kuppi kädessä on teekuppi. Lisään täysin valmiin version sitten joskus... Ok~~

perjantai 3. kesäkuuta 2011


AHAHAH, nyt tulee uusi kuva (taas)... Raakileluonnoksia...

Nyt tulee uusi kuva! Kuvassa on se varjopuoli, että kaikki sanovat sitä Pikku Prinssiksi... Oikeastaan piirtäessä se ei edes käynyt mielessä... Noh, kuva:

lauantai 21. toukokuuta 2011

perjantai 1. huhtikuuta 2011


Moi, tämä on minun blogini... Ajattelin lisätä tänne taideteoksiani, joita olen tehnyt viime aikoina. Tässä tulisi ensimmäinen. Tein sen pari tuntia sitten tussiterillä...



Onko kiva? Kommentteja!